tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kotona osa ll





Käykö muille koskaan niin että keksitte jonkun idean, hankitte siihen tarvittavat materiaalit, mutta ennen kuin ehditte toteuttaa sen niin keksitte jotain uutta vielä parempaa? Mulle käy näin jatkuvasti ja se ärsyttää. Nytkin tuolla kaappien päällä odottelee pino kehyksiä, jotka olisi tarkoitus saada seinälle. Kuitenkin toissa päivänä sain päähän pinttymän että kehykset pitäisi olla valkoiset. Eli ei kai tässä auta lähteä kuin ostamaan maalia, kun ei viitsisi kokonaan uusia kehyksiäkään ostaa. Ostin myös pari kuukautta sitten meidän nojatuolin pehmusteille uuden kankaan, että se saadaan vihdoin kuntoon. Olen kuitenkin vahvasti nyt sitä mieltä että väri valinta oli väärä, olisi pitänyt valita musta tai valkoinen. Tosin päälliset eivät vielä ole valmiit, joten ehkä muutan mieleni kun näen ne, toivottavasti. Alan jo pikku hiljaa epäillä, että mieheni saattaa olla kyllästynyt jatkuviin mielen muutoksiini. Alan myös olla itse sitä mieltä, että meillä ei varmaan ikinä tule loppua tälle sistukselle koska mieleni on kuin tuuliviiri.

5 kommenttia:

  1. Hei, kiva blogi sinulla. Yritin kirjautua lukijaksi mutta blogger kiukutteli. Yritän myöhemmin uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Voi, että oot saanu kauniita kuvia aikaan :). Hyvältä näyttää eikä todella lattiaakaan huomaa!

    VastaaPoista
  3. Mikshän mun kuvaa ei näy?? Saat sit stailat kylppäri kuvia, kun tuut kotiin :D

    VastaaPoista
  4. Minna: Kiitos kehuista, lämmittää mieltä aina :) Mullakin tahtoo monesti blogger kiukutella, mut eiköhän se joku päivä toimi.

    tuupu: Ikävä kyllä se lattia näkyy täällä kotona melko selvästi, jotain tarttes tehdä. Eipä siinä teidän kylppärissä hirveesti oo stailaamista, mut otetaa niitä kuvia sitte kun tullaan.

    VastaaPoista
  5. ihanaa kun joku muukin on tuuliviiri!
    se on todella ärsyttävää minun mielestäni, mutta ennenkaikkea mieheni mielestä!:DD

    VastaaPoista