sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus on ohi ja sitä vietettiin pohjoisessa. Perjantaina kaveriporukalla mökillä, jossa saatiin tämän kesän hyttysenpisto kiintiö täyteen (toivottavasti). Sekä eilen ihan kotikotona perheen kanssa grillaillen ja pelaillen.
Alkuviikosta kävimmen äitin kanssa kiertämässä kirpputoreja ja mukaan tarttui kaikenlaista. Löysin kauan etsimät yöpöydät hintaan 15€. Toinen pöytä on saanut jo mustan maalin pintaan, toinen odottelee vuoroaan siihen asti että nähdään mahtuuko se meille. Lisäksi mukaan tarttui haaveilemani Sagaformin yrttiruukku kolmella paikalla(6€) ja muuta pientä. Löysin myös halvan taljan, harmi vaan ettei just sillä hetkellä ollut tarpeeksi ylimääräistä täytettä kukkarossa.
Unohdin kameran kotiin, kun lähdimme pohjoiseen, joten kuvia ei nyt tule. Ensi viikolla/loppuviikosta blogi palaan normaali rytmiin, kunhan saadaan muutto hoidettua. Eli tänään nokka kohti kotia ja huomenna on muutto. Jännittää.

1 kommentti: