torstai 17. helmikuuta 2011

What's in your bag?



Minä perässä, kun muut edellä. Tällä kertaa tartuin siis DosFamily blogin What's in your bag-haasteeseen ja esittelen laukkuni sisältöä. Mun laukussa ei yleensä oo hirveesti mitään ylimääräistä. Paitsi jos käytän isompaa laukkuani, niin sinne tahtoo kertyä kaikkea ylimääräistä. No mitä sieltä laukusta sitten löytyy? Yhdet aurinkolasit kotelossa, joita en juurikaan ikinä käytä. Ihana lompakkoni, jonka sain mieheltä syntymäpäivä lahjaksi ja jota rakastan päivä päivältä enemmän. Sateenvarjo siltä varalta että sataa. Ennen satikka unohtui aina kotiin, joten aloin kulettaa sitä jatkuvasti mukana. Sandra Juton käyntikortti, en tiedä miten se on laukkuun eksynyt, mutta sieltä se löytyi. Marimekon pillerirasia, koska mun päätä särkee jatkuvasti on parempi olla lääkkeet mukana. Huulipuna ja -kiilto, joita käytän todella harvoin. Avainnippu, johon joku aika sitten väköstin uuden avaimenperän vanhasta korusta. Puuterivippa joka on varmaankin jäänyt jonkun baari-illan jälkeen lojumaan laukunpohjalle. Kännykkäkin siellä toki yleensä silloin on, kun johonkin lähden, mutta enpä sitä huomannut tuohon kuvaan laittaa, kun ei ollut laukussa valmiina. Yleensä laukusta löytyy myös ainakin yhden silmälasit, mutta nyt ei ollut niitäkään.
Mitä teidän laukusta löytyy?


Others do it first, I'll follow. In DosFamily there's a "What's in your bag"-tour and I'll introduce insides of my bag to you guys. I usually dont have anything unnecessary in my bag. Except if I am using my bigger bag, it tendes to gather all kinds of extra things in it. Lets see what does the bag hold in it. One pair of sunglasses that I really don't even use that much. My lovely wallet, a birthdaypresent from my husband which I love more and more everyday. An umbrella incase it starts to rain. Businesscard from Sandra Juto, I don't know how it got into my bag but there it is. Marimekko-pillbox, I have to keep my headachemedicine with me all the time. Lipstick and lipgloss, I hardly ever use them. Bunch of keys, some time ago I made a new keychain for them from a old piece of necklace. Powderbrush, I think it has been left there after a night out. Usually I also keep my phone in my bag, as well as atleast one pair on glasses.

What's in your bag?

4 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä saa noin kauniita lompakoita?
    Kiitos hienosta blogista ja kivaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Esittelin kassini sisällön viime viikolla: http://sammahar.blogspot.com/2011/02/mita-kassissani-kannan-whats-in-my-bag.html

    VastaaPoista
  3. onko toi lompakkokin maanin? mistä niitä saa ostaa? i-h-a-n-a!

    VastaaPoista
  4. Anonyymit, Juu kyllä se on Maanin lompakko. Mun mies on ostanut sen Y-vieskasta, yhdestä kenkäkaupasta. En siis osaa tarkemmin sanoo, että mistä niitä saa.

    VastaaPoista