sunnuntai 27. helmikuuta 2011

torstai 24. helmikuuta 2011

Uutta!/ New!






Nonni nyt lähtee. Me tultiin tänään pohjoseen, joten räpsin kuvat äkkiä ennen lähtöä.
Oon ollu aina vähän hukassa meidän keittiön sisustuksen kanssa. Suunnilleen tiesin että jokin kaappi/hylly sinne on pakollinen ruokailuryhmän lisäksi, koska säilytystilaa on suht vähän. Yhden hyllykön ehdinkin jo ostaa, mutta se ei kuitenkaan miellyttänyt silmää tarpeeksi. Onneksi sain hyllykön myytyä eteenpäin ja nyt sitten ostin keittiöön varastohyllyn. Oli melko hankala löytää hyllyä, jota ei olisi ollut maalattu. Yleisimmin hyllyt oli joko valkoisia tai harmaita. Vihdoin sitten RTV:ltä löytyi maalaamaton, miinusta tuli ainoastaan siitä, että hyllyt olivat lastulevyä. Syvyyttäkin olisi mielellään saanut olla hieman vähempi, mutta ei tuo nyt liian iso ole, mahtuupahan enempi tavaraa. Hyllyt päädyttiin maalaamaan mattamustalla ja nyt oon tyytyväinen. Vielä kokoamisen jälkeen olin hieman epävarma, että tuliko taas tehtyä vikaostos, mutta kun sain astiat ja muut tavarat hyllyille, olin varma että hylly on just täydellinen.
Meidän vanha pöytähän muutti äipälle jo aikoja sitten. Se oli vähän turhan matala ja siitä lähti väri pois. Uutta pöytää suunniteltiin kauan ja harkiten. Oikeasti se taisi mennä niin, ettei mies vaan saanut aikaseks aloittaa tekemään jalkoja. Ehdin varmaan 10kertaa muuttaa suunnitelmia, jotka vielä koko ajan vaan vaikeutui. Onneks mies tajus vihdoin, että taitaa olla paras alottaa tekeminen, ennen kuin suunnitelmat entisestään monimutkaistuu. Mies siis (isänsä avustuksella) leikkasi putken palat ja hitsasi ne yhteen. Ajatus oli ensin maalata jalat, mutta ihastuinkin tuohon karuun työstettyyn ja hieman ruosteiseen pintaan, joten jalat käsiteltiin vain lakalla. Pöydänkansi saatiin mun isän työkaverilta. Sen verran se oli seisonut jossain varastossa, että kosteus oli hieman vääntänyt kantta, helposi se kuitenki saatiin suoristettua. Kansi sai vielä mustan maalin pintaan ja valmista tuli.
Mää oon aina tykänny ihan älyttömästi liitutauluista. Vaikkakin tuntuu, että liitutauluseinät ja -taulut sun muut alkaa olla jo vähän käytetty juttu, mutta silti edelleen jaksan tykätä niistä. Tähän siis käytettiin vaan ohutta vaneria, joka maalattiin Biltemasta ostetulla liitutaulumaalilla. Kokoa taululla taitaa olla nyt jotain 100x120cm. Siihen on nyt sitten hyvä kirjotella viestejä, reseptejä, ostoslistoja tai mitä milloinkin. Tykkään.
Listat me maalattiin myös. Nehän oli ennen sellaiset puiset ja kauan puhuin sitä että, kun pitäisi ja pitäisi maalata, nyt saatiin vihdoin aikaseksi. Siinäpä kai ne suurimmat muutokset tällä erää. Mielipiteitä?


Ok, here we go. We came north today so I took thease pictures in a hurry. I have been little bit lost with the decor of our kitchen. Because there is so little storage there, I knew that we must get some kind of shelf there. I bought one earlier but it didn't really fit there after all. Luckily it got sold and now I bought a storageshelf. It was difficult to find one that wasn't already painted. Finally I found unpainted one from RTV, the only negative thing is that the boards are made of chipboard. There is also little bit too much depht in it but it's not too big and I can fit more stuff in it. We painted the boards matblack and now I'm satisfied. I was little bit unsure about the shelf when we were building it but after I saw all the dishes and other stuff in it, I knew it is perfect.
Our old table moved with my mum sometime ago. It was little bit too low and the colour was coming off. We took a long time designing the new table. After many changed plans, my husband decided it just would be best to start doing the legs if we ever wanted to see the table getting ready or the plans went more complicated. He did the legs with help from his dad. At first we were supposed to paint the legs but after I saw the rusty and hard surface of them, I fell in love. We got the tablecover from my dads co-worker. It was standing in the storage for a while so it got little bit twisted by the dampness but it was easy to get straight again. Cover got painted black.
I have always liked chalkboards very much. Even though it feels that chalkboardwalls and -boards are getting little bit "old", I still like them. For this one we bought some thin plywood that was painted with chalkboardpaint from Biltema. It is about 100x120cm . It is easy to write recepies, notes, shoppinglists or anything else on it.
We also painted the foot ledges. They were plain woodcolour and I talked for a long time that we should paint them. Finally we did.
I think here are the biggest changes this time. Any opinions?

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tänään tapahtunutta/ Happened today

Tänään meillä käytiin heilumassa kameran kanssa. Parin päivän siivous, järjestely ja ressi on nyt ohi. Väsymys on ihan kamala, joten taidan ottaa suunnaksi sohvan.

Today we had a photoshoot at our home. Couple of days of cleaning, organizing and stressing is now over. I'm so tired that I can actually hear the couch calling me.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Jotain.../ something...




Meidän ruokailutilassa/keittiössä tapahtuu jotain. Kerron tarkemmin kun on valmista.

There's something happening in our dining area. I'll tell you more later.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Liitutaulumaalia/ blackboard paint


Säilykepurkki+liitutaulumaali= uusi keittiövälineteline. Mies ihmetteli kun kirjoitin kylkeen kapustat. Minä ihmettelin miten ei mies ole ikinä kuullut tätä sanaa. Onko tämä sana teille ihan uus?

Tin+blackboard paint= new kitchen utensil rack.

torstai 17. helmikuuta 2011

Inspiraatio, mikä se on?/ Inspiration, what is it?

Yritän metsästää kadonnutta inspiraatiota. Onko kukaan nähnyt sitä?

I'm trying to catch my lost inspiration. Has anyone seen it?

What's in your bag?



Minä perässä, kun muut edellä. Tällä kertaa tartuin siis DosFamily blogin What's in your bag-haasteeseen ja esittelen laukkuni sisältöä. Mun laukussa ei yleensä oo hirveesti mitään ylimääräistä. Paitsi jos käytän isompaa laukkuani, niin sinne tahtoo kertyä kaikkea ylimääräistä. No mitä sieltä laukusta sitten löytyy? Yhdet aurinkolasit kotelossa, joita en juurikaan ikinä käytä. Ihana lompakkoni, jonka sain mieheltä syntymäpäivä lahjaksi ja jota rakastan päivä päivältä enemmän. Sateenvarjo siltä varalta että sataa. Ennen satikka unohtui aina kotiin, joten aloin kulettaa sitä jatkuvasti mukana. Sandra Juton käyntikortti, en tiedä miten se on laukkuun eksynyt, mutta sieltä se löytyi. Marimekon pillerirasia, koska mun päätä särkee jatkuvasti on parempi olla lääkkeet mukana. Huulipuna ja -kiilto, joita käytän todella harvoin. Avainnippu, johon joku aika sitten väköstin uuden avaimenperän vanhasta korusta. Puuterivippa joka on varmaankin jäänyt jonkun baari-illan jälkeen lojumaan laukunpohjalle. Kännykkäkin siellä toki yleensä silloin on, kun johonkin lähden, mutta enpä sitä huomannut tuohon kuvaan laittaa, kun ei ollut laukussa valmiina. Yleensä laukusta löytyy myös ainakin yhden silmälasit, mutta nyt ei ollut niitäkään.
Mitä teidän laukusta löytyy?


Others do it first, I'll follow. In DosFamily there's a "What's in your bag"-tour and I'll introduce insides of my bag to you guys. I usually dont have anything unnecessary in my bag. Except if I am using my bigger bag, it tendes to gather all kinds of extra things in it. Lets see what does the bag hold in it. One pair of sunglasses that I really don't even use that much. My lovely wallet, a birthdaypresent from my husband which I love more and more everyday. An umbrella incase it starts to rain. Businesscard from Sandra Juto, I don't know how it got into my bag but there it is. Marimekko-pillbox, I have to keep my headachemedicine with me all the time. Lipstick and lipgloss, I hardly ever use them. Bunch of keys, some time ago I made a new keychain for them from a old piece of necklace. Powderbrush, I think it has been left there after a night out. Usually I also keep my phone in my bag, as well as atleast one pair on glasses.

What's in your bag?

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävät/ Friends

Voisin sanoa olevani hyvin hyvin onnekas, koska omistan monta hyvää ystävää. Kaikki mun ystävät asuu melko kaukana, mutta silloin harvoin kun nähdään on aina ihan mahtavan hauskaa. Yllä oleva kuva on otettu meidän häistä reilu vuosi sitten. Kuvasta puuttuu vain muutama mun ystävä, jotka luultavasti oli kuvan otto hetkellä visiitillä boolimaljan luona ;D Ootte tytsyt (ja Hike) mulle tosi rakkaita ja tärkeitä!
Haluan myös toivottaa hyvää ystävänpäivää blogin lukijoille, vaikkakin tämä päivä alkaa olla jo loppumaisillaan. Oon ollut taas niin kiireinen ettei oikeen tämä blogin päivittäminen etene suuntaan eikä toiseen.

I could say that I am extremely lucky because I have so many great friends. Almost all of my friends live far from me but every time we see each other, we have so much fun. The picture above was taken little bit over a year ago in our wedding. There are few of my friends missing from the picture, I think that they were making friends with bar at the moment ;D I love you guys and you mean the world to me!
I also wanna wish happy Valentine's day to all of my readers, even though this day is almost finished. I have been so busy that updating my blog haven't really gone anywhere.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tee-se-itse/ How to

No niin nyt tulee ohjeet valaisimen tekoon. Tämän parempia ohjeita en osaa selittää, joten jos näistä ei ole apua, niin kannattaa käydä sähköliikkeessä tekemässä liitännät.

So here are the instructions for the lamp. I don't know how to explain it better than this so if you still are cluless after my tutorial I think you should ask help from electricstore.

1. Katkaise johto haluamasi mittaiseksi.
2. Viillä johdon ympäri vain mustan muovin paksuudelta.

1. Cut the wire the lenght you want.
2. Cut around the black plastic on the wire.


3. Irroita musta osa johdosta vetämällä.
4. Tee sama toimenpide pienille johdoille kuten kohdassa kaksi ja kolme.

3. Take off the black part by pulling it.
4. Do the same thing for the small wires that you did on the step 2 and 3.


5. Tee ylläolevat toimenpiteet kaikille johdoille.

5. Do all the steps for all the wires
.


6&7. Niputa saman väriset johdot pyörittämällä yhteen. (Parempi tietysti kolvattuna.)

6&7. Bundle up all the same colour wires by rolling them together.


8. Liitä johdonpäät valaisinpistokkeen tai sokerinpalan reikiin ja kiristä ruuvit.
9. Pistä takakuori kiinni ruuvilla ja valaisin kattoon. VALOT PÄÄLLE!

8. Attach the wires to the lightplug or to the "sugarcube". Make sure that the screws are tight.
9. Attach the case with a scerw and put your lamp on the roof. LIGHTS ON!